JUHANA HURTING


Olen 32v Web-AD / kuvittaja Helsingistä. Päivätyökseni suunnittelen melko monimutkaistenkin käyttöliittymien ja sovellusten ulkoasuja Reaktor-nimisessä ohjelmistoalan yrityksessä. Vastapainona järjestelmälliselle ja hieman insinöörismäisellekin työlle teen satunnaisia kuvituskeikkoja joko korvausta vastaan tai omaksi ilokseni aina kun törmään mielenkiintoiseen projektiin. Viime aikoina olen kuvittanut mm. lehtijuttuja, suunnitellut julisteita, logoja, kutsuja ja yhdet levynkannet.
Vaikka olen käynyt MainosGraafikko-koulun, koen olevani pohjimmiltani itseoppinut graafikko. Kiinnostus graafiseen suunnitteluun syntyi jo 15 -kesäisenä rullalautailu-harrastuksen myötä. Lajissa suurta roolia näyttelevät dekkien pohjagraffat, skedefirmojen logot ja visuaalisesti rikkaat skeittivideot ja -lehdet.
Vaikka olen viimeiset 12vuotta työskennellyt enemmän tai vähemmän nettisivugraffojen parissa, mielestäni on äärimmäisen tärkeää ja inspiroivaa säilyttää tuntuma käsin tekemiseen ja perinteisempään graafiseen suunitteluun.
Suosikkikuvittajia tällä hetkellä ovat mm. Josh Cochran, Rami Niemi, Owen Gatley, Manuel Larino ja Riikka Sormunen. Käytän kuvituksien työstämisessä sekatekniikkaa, jossa yhdistelen paperille piirrettyä ja maalattua tietokoneella työstettyyn materiaaliin. Tekniikka vaihtelee hieman sen mukaan, millaista kuvaa työstän. Käsin tehty, hienostelematon ja pelkistetty meininki on lähellä mun sydäntä. Retroilu ja tietynlainen naivistisuus hallitsee myös mun duuneja.
Kuvittamisessa mua kiehtoo, se että vaikka lopputulos on usein yksinkertainen ja pelkistetty, se vaatii paljon ajatustyötä ja ideointia. On todella palkitsevaa, kun saa kiteytettyä joskus laajankin lehtijutun ydinajatuksen yhteen ainoaan kuvaan.
Kuvittamisen lisäksi puran taiteellisia ambitioitani valo- ja videokuvaamalla.










Valokuvapäiväkirja: http://bellston.tumblr.com/  




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti